perjantai 2. lokakuuta 2015

Lokakuun ruokahaaste: Paprikan väriloistoa

Saimme iloksemme ja yllätykseksemme suuren kunnian organisoida lokakuun ruokahaasteen! 


Ajatuksenamme oli innostaa uusia ja vanhoja blogaajia mukaan leikkimieliseen kilpailuun. Aivan kuten me inspiroiduimme syyskuun sadonkorjuunteemasta. Halusimme valita haasteen aiheeksi monipuolisen raaka-aineen.

Lokakuussa illat viilenevät ja pimenevät melkein huomaamatta. 
Ruska ja väriloisto ilahduttavat, vaikka kesä jää ja aika kuluu kohti talvea. 
Lautasellakin väriloisto tuo iloa ja vitamiineja pimeyteen! 

Joko arvaat minkä hurmaavan värikkään herkun olemme valinneet 
lokakuun ruokahaasteen teemaksi: PAPRIKAN! 

Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Slidemania, Tommy Selin




PAPRIKA 
(Capsicum annuum)


Paprikoita on monen värisiä, -muotoisia ja -makuisia.Ne voidaan jakaa maun voimakkuuden mukaan makeisiin vihannespaprikoihin ja voimakkaan tulisiin, mausteena käytettäviin maustepaprikoihin. Maku vaihtelee eri lajikkeilla, joidenkin ollessa hyvinkin makeita, toiset taas varsin mauttomia. Väriltään vihannespaprikat ovat vihreitä, keltaisia, punaisia, oransseja, valkoisia ja mustan sinipunaisia. Vihannespaprikat ovat hyvin monikäyttöisiä. Ihanteellinen säilytyslämpötila paprikalle +10 - +14 astetta. 
Paprika tulee säilyttää muovin sisällä, ettei se kuivu. (http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Asiakkaille/Kasvitieto/Kasvit_A-O/P/Paprika)

Lainasimme Kulinaarimuruja blogista selkeästi kirjoitetut haasteen säännöt:
Kuukauden ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt. Blogi voi osallistua ainoastan yhdellä reseptillä. Mikäli haasteruoan resepti on lainattu, olisi kohteliasta mainita ohjeen alkuperä. 
Haasteeseen osallistuessaan bloggaaja antaa luvan postauksessaan olevien kuvien käyttöön sekä niiden koon muuttamiseen haasteruokien yhteenvetopostauksessa.
Bloggaajan tulee ilmoittautua mukaan kilpailuun 2.-26.10.2015 välisenä aikana. Myös haastepostauksen tulee olla julkaistu tuolla ajanjaksolla. Ilmoittautuminen tapahtuu lisäämällä haastepostauksen osoite (URL) kommenttina tähän kirjoitukseen (Jätä kommentti –linkin kautta).
Haasteeseen määräajassa ilmoitettujen ohjeiden yhteenveto julkaistaan 27.10.2015, jolloin alkaa myös äänestys. Kisan järjestäjinä emme osallistu äänestykseen emmekä varsinaiseen kilpailuun. 
Äänestysaika päättyy 31.10.2015 ja voittaja julkistetaan 1.11.2015. Lokakuun 2015 ruokahaasteen voittaja järjestää marraskuun 2015 ruokahaasteen.
Voittajan tulee julkaista uusi haaste blogissaan viimeistään 3.11.2015. Jos näin ei käy, järjestelyvastuu siirtyy toiseksi tulleelle, sen jälkeen kolmanneksi sijoittuneelle ja niin edelleen.
Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Slidemania, Tommy Selin

Herkullisia haastereseptejä odotellen!
Nina ja Kati

  

7 kommenttia:

  1. Heippa, Pilkettä osallistuu kisaan mausteisella paprika-bataattikeitolla. :)

    http://ssiiripilketta.blogspot.fi/2015/10/mausteinen-paprika-bataattikeitto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta. Hyvännäköinen resepti. Luuliemi tuo varmasti herkullista syvyyttä makuun.

      Poista
  2. Hei, osallistun haasteeseen slaavilaisella kanapadalla :)

    https://nytsyomaan.wordpress.com/2015/10/18/sunnuntain-slaavilainen-kanapata-ja-yllatysjalkkari/

    Terveisin Outi
    https://nytsyomaan.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että otit osaa kilpailuun. Syksyinen kanapata kuulostaa hyvältä.

      Poista
  3. Innostuin osallistumaan lokakuun haasteeseen erittäin mielenkiintoisen ja itselleni haastavan kasviksen vuoksi. Paprikaa tulee käytettyä keittiössäni valitettavan harvoin, mutta kiitos teidän, insiproiduin taas kovasti sen käytöstä.

    Ohje soppaan, joka on tehty uunissa paahdetuista paprikoista, punaisista linsseistä ja kookoskermasta: http://www.lily.fi/blogit/suusta-suuhun/keitto-paprikoista-linsseista-ja-kookoksesta

    Terkuin,

    Alisa W / Suusta suuhun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan kilpailuun! Mukavaa, että tartuit haasteeseen. Paprika on yksi suosikeistamme monipuolisuutensa vuoksi. Linssit on meille hieman tuntemattomampi raaka-aine, joten reseptisi vaikuttaa mielenkiintoiselta.

      Poista