sunnuntai 6. elokuuta 2017

Täytetty munakoiso


Violetit, soikeat munakoisot houkuttelevat herkuttelemaan kasviksilla. Tästä pienestä kaunokaisesta valmistettiin kaksi täytettyä munakoison puolikasta ja samalla saatiin eväät kahdelle päivälle.Jos teet ruuan koko perheelle tuplaa resepti ja paista munakoison puolikkaat suuressa uunivuoassa. 


Täytetty munakoiso
Kahdelle (tai eväät kahdelle päivälle)

1 pieni sipuli
pala punaista paprikaa
pala vihreää paprikaa
pala kesäkurpitsaa
suolaa ja mustapippuria
 1 dl juustoraastetta 

Pese munakoiso ja halkaise se pituus suunnassa. Koverra lusikalla munakoison sisus pois ja leikkaa sisus pieneksi kuutioksi. Ripottele suolaa munakoison puolikkaisiin. Leikkaa sipuli, paprika ja kesäkurpitsa myös pieneksi kuutioksi. Sekoita täyte kulhossa ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. 

Täytteeseen voit halutessasi lisätä soijarouhetta tai mifua makusi mukaan. 
Mikäli haluat voit valita täytteeseen mieleistäsi lihaa. Esimerkiksi lampaanjauheliha tai kananjauhelihaa. 

Voitele kertakäyttöiset foliovuoat ja asettele munakoison puolikkaat niihin. Täytä valitsemallasi täytteellä (meillä ainoastaan reseptissä ilmoitettuja kasviksia). Lisää juustoraaste ja paista uunin keskitasossa 20 minuuttia 200 asteessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti