maanantai 13. maaliskuuta 2017

Nyhtökaura-salaatinlehtitacot ja tacomauste

Vuoden 2016 ehdoton vegehitti oli keväällä kauppoihin ilmestynyt nyhtökaura. Pienen sulattelun ja henkisen valmistautumisen jälkeen Kupit nurin-kaksikon oli siis jo korkea aika, kokeilla tätä ihastusta, sekä mainetta ja kunniaa saanutta innovaatiota. Gold&Green Foodsin nyhtökaura on mm. Imagelehden vuoden valinta sekä K-ruoka awardsien vuoden ruokailmiö. 

Hieman ehkä epäilevin mielin nyhtökauran kimppuun käynyt kaksikko sai yllättyä positiivisesti! Nyhtökaura sopi erinomaisesti meksikolaiseen ruokaan ja kevyisiin salaatinlehtitacoihin. 


Nyhtökaura-salaatinlehtitacot
2 hengelle 

250g nyhtökauraa 
1 kerä cosmopolitan salaattia
2 avokadoa
1 punasipuli
½ paprikaa
2 tomaattia
juustoraastetta

Tacomauste

10rkl chilijauhetta
1½rkl valkosipulijauhetta
1½rkl sipulijauhetta
1½rkl oreganoa
6rkl paprikajauhetta
6rkl suolaa
6rkl mustapippuria
3rkl maustepippuria

Aloita valmistamalla yksi annos tacomaustetta. Laita valmis mausteseos ilmatiiviiseen purkkiin tai rasiaan säilytettäväksi. 

Pese salaatti, pilko avokado, sipuli ja tomaatti. Raasta hieman juustoraastetta. Lämmitä ½ dl vettä kiehuvaksi paistinpannulla. Kun vesi kiehuu lisää tacomaustetta vedenjoukkoon 4 kokonaista ruokalusikallista. Sekoita mausteseos huolellisesti veden kanssa tahnaksi. Lisää nyhtökaura lämpiämään mausteseoksen joukkoon. Anna veden haihtua pannulta ja mausteiden imeytyä nyhtökauraan. 

Kokoa tacot laittamalla salaatinlehteen nyhtökauraa sekä pilkottuja vihanneksia ja ripottele päälle hieman juustoraastetta. Tarjoile ja herkuttele heti kokoamisen jälkeen. 

1 kommentti:

  1. Jos haluaa tehdä todella terveellisen ja ravitsevan ruoan nyhtökaurasta, niin suosittelen käyttämään sitä edamame-pastan kanssa. Ihan mieletön ravintopommi, varsinkin kun lisää vähän kookosöljyä sekaan :)

    https://www.blogit.fi/faijahommia

    VastaaPoista