sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Espanjalainen munakas

Arjen pelastaa joskus munakas. Nopea, helppo, yksinkertainen ja ravitseva munakas. Pientä vaihtelua saat valmistamalla perinteisen espanjalaisen munakkaan, tortilla españolan. Ihastuimme tähän herkkuun työskennellessämme Espanjan aurinkorannikolla.

Espanjalainen munakas


4-5 raakaa tai keitettyä perunaa
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus paprikamaustetta
6 kananmunaa
1/2 dl vettä




Kuori ja viipaloi perunat. Jos käytät raakoja perunoita, tulee viipaleiden olla mahdollisimman ohuita. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori valkosipulin kynnet ja murskaa tai silppua ne.
Kuumenna öljy paistinpannussa ja ruskista sipulisuikaleet. Lisää perunaviipaleet ja jatka ruskistamista. Jos perunat ovat raakoja, paista viipaleet lähes kypsiksi. Lisää valkosipuli ja mausteet.

Riko munat kulhoon ja lisää vesi. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Kaada seos pannuun muiden aineiden päälle ja nostele ja ravistele massaa niin, että munaseosta valuu kaikkialle. Pienennä lieden tehoa.

Kypsennä munakasta miedolla lämmöllä, kunnes pinta on hyytynyt ja pohja saanut väriä. Käännä munakas lautasen tai ison kattilankannen avulla: kumoa munakas lautaselle ja valuta takaisin pannulle. Jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä, kunnes peruna on kypsää. Ripottele pinnalle tuoreita yrttejä ja tarjoa kuumana tai kylmänä.

Munakkaaseen sopii hyvin myös esimerkiksi kirsikkatomaatit ja paprika. Itse silppusin päälle kevätsipulin vartta ja annoksen kruunasi alioli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti